keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Iloittelua Kansallisteatterin Musta Saaran merkeissä

Kuva: Kansallisteatteri/Musta Saara/Tuomo Manninen

Eipä tarvinnut kahta kertaa miettiä, kun Veikkauksen kautta tarjottiin lippuja Kansallisteatterin Musta Saara -näytelmään kaksi yhden hinnalla. Eikä paikat olleet edes missään piippuhyllyllä vaan permannolla aitiossa. 

Vaikka olen asunut pääkaupunkiseudulla yli 18 vuotta niin Kansallisteatterissa olen käynyt aikuisiällä vain kerran ja siitäkin on reippaasti yli 5 vuotta sitten.. Olikin kiva lähteä katsomaan näytelmää, jossa oli paljon omia lempinäyttelijöitä. Tosin vähän mietin, että mitähän luvassa kun kriitikot olivat antaneet "ei niin mairittelevia" arvioitaan. Toki mietin, että kuinka paljon arvioihin vaikuttaa kulttuuripiirin omat suhteet...

Arvostelut:


Itse pidin näytelmästä aivan valtavasti. Se oli visuaalisesti ehkä paras näkemäni näytelmä kaikkine elementteineen, tarinana taas monipuolinen ja ajankohtainen. Vauhtia tarinasta ei ainakaan puuttunut ja epäilen, että siihen kriitikot osallaan antoivat miinusta - vauhdin ollessa kova ja aiheen ollessa kuitenkin vakava piti itsekin aina välillä istuttaa että miten esillä olevat asiat näyttäytyvät nykypäivänä ja monessa kohdassa pystyi toteamaan, että noinhan se oikeastikin menee. 

Musta Saara on sirkus ja synkkä karnevaali, jossa romanipakolaiset vaeltavat pitkin Eurooppaa turvaa ja pyhimystään etsien. - Tuula Viitaniemi, Yle 

Jos pidin visuaalisesti näkemästäni niin kyllähän näyttelijäkaartikin oli loistava! Juha Muje, Ulla Tapaninen, Sinikka Sokka ja Tiina Weckström kantoivat koko näytelmän läpi tarinaa ikäänkuin kertojan äänenä kohtauksesta toiseen. Katariina Kaitueen rooli Marina Teräväkynänä oli vaikuttava sekä ulosanniltaan vahvana naisena, mutta uskon hänen rooli olleen fyysestikin vaativin näytelmässä. Aah.. sitten mun yksi lempparinäyttelijä jo kautta aikain.. Erkki Saarela! Hänen esittämä Karhu oli kyllä hulvaton ja tulikin heti mieleen kaikki hyvät sketsit missä Erkki on ollut (miksi sellaisia sketsiohjelmia ei enää tehdä!). Herra Sian rooli osoittautui mitä pidemmälle tarina eteni hyvin pitkälti siihen mitä nykypäivänä yhteiskunnassa kylmässä strategialla tarkoitetaan - ihmiset ovat pelinappuloita joilla tarvittaessa pelataan vallan nimissä. Illan paras kohtaus nähtiin ehdottomasti Juha Mujeen ja Timo Tuomisen välillä. Timo Tuominen esitti Vlad Seivästäjää (eli draculaa) ja ei voinut kuin ihailla kohtausta - kaikki vaan toimi ja toivoi, että kohtaus olisi vaan jatkunut ja jatkunut ja jatkunut....

Kyseessähän oli tosiaan musikaali ja musiikki olikin yhtä mahtipontista kuin muukin kokonaisuus. Mieleen tuli lauluista Ultra Bra ja Kristiina Halkola - Vahvaa ja ehkä jopa hieman kantaa ottavaa laulantaa. 

Jos et ole vielä nähnyt esitystä niin itse ainakin lämpimästi suosittelen esitystä. 


PS bongattu toinenkin bloggaus näytelmästä. Käy kurkaamassa Mannilaisen ajatukset.


Kuva: Kansallisteatteri/Musta Saara/Tuomo Manninen
Kuva: Kansallisteatteri/Musta Saara/Tuomo Manninen

Kuva: Kansallisteatteri/Musta Saara/Tuomo Manninen

Kuva: Kansallisteatteri/Musta Saara/Tuomo Manninen


1 kommentti:

  1. Ihanasti olet kuvannut näyttelijäkaartia. Näytelmän Sika on kyllä hyvin vertauskuvallinen tapaus. Pidin esityksessä myös siitä, kuinka vakavista asioista oli saatu sirkusmainen musiikkinäytelmä aikaiseksi.

    VastaaPoista