tiistai 25. syyskuuta 2018

Persoonalliset kartat itselle tai vaikka lahjaksi



Tänä kesänä ja alkusyksynä olen törmännyt useassa Instatilissä näihin Mapifulin ihaniin karttoihin. Aikani asiaa mallaileena ja pariin otteeseen omaa karttaa leiskanneena sain vihdoin tilattua oman karttani. Kotonamme on paljon valokuvia reissuiltamme, joten päätin valita karttaan kodin koordinaatit. Olisin toki voinut valita trendikkäästi vaikka Helsingin tai jonkun lukuisista ihanista kaupungeista missä olemme matkustelleet (jotenkin Vantaa ei kuulostanut yhtään niin trendikkäälle :)), mutta kotiimme ja tähän alueeseen liittyy paljon hyviä muistoja, joten päädyin nimeämään karttani Rekolaksi. Kartta-alueeseen kuitenkin rajasin isomman alueen jossa näkyy muitakin tuttuja paikkoja - säilyttäen kuitenkin skaalan jossa näkyy helposti kotimme.

Mapiful.comin sivuilta löytyy mallit joista voi valita teeman. Kokoja oli kaksi ja voi valita joko pysty- tai vaakasuunnan. Hintaa taisi olla pienemmällä 50e ja isommalla 70e. Mä valitsin isomman eli 70x100cm julisteen ja kehykset on Ikeasta. Pienenä Ikeahacksinä annan, että nuo isot kehykset on niin rimpuloita ettei meinaa pleksi pysyä paikoillaan niin kehyksen saa pingotettua kireäksi kun niittaat/laitat pienillä ruuveilla/nauloilla kireän nauhan sivujen välille joko pituus tai poikittaissuunnassa.


Mulle tuli heti monta ideaa joihin tämä olisi ihan loistava! tässäpä muutama joista varmaan itsekin nappaan pari mieleeni:

  • Lahjaksi esim. hääparille/kihlaparille - paikka jossa kosittu tai tavattu
  • Itselle tai jollekin muulle tärkeä, merkityksellinen paikka esim. lapsuuden kesät, kotipaikka jne.
  • Maailmankarttamaisesti merkkaa paikkoja joissa käynyt vaikka pienillä punaisilla sydän tarroilla
  • Sama kuin yllä mutta paikkoja joihin haluaa mennä joskus elämässään
  • Lempilomakohteet/kaupungit
  • Suomi-henkinen lahja esim. ulkolaiselle vieraalle esim. suomi/kaupunkikarttana (esim. vaihto-oppilaat, ulkolaiset kollegat jne)
  • Mökille alueen kartaksi

Instassa näitä useamman bongaanena olisi kiva nähdä blogipuolellakin tarinoita omista kartoista, joten linkkiä saa pukata alle niin tulen vierailulle :). 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti